Edellisessä Maria-lehden numerossa oli hieno artikkeli kauniista kirkostamme ja sen lasimaalauksista, kuorista, kastekappelista ja Maria-patsaasta. Tosin jostakin syystä artikkelista oli unohtunut Kristoforos, joka ottaa kirkossakävijät vastaan kirkon tuulikaapissa.

Artikkelista oli unohtunut myös maininta kirkon suurimmasta ja kuuluvimmasta kalusteesta, uruista. Ei ole mitenkään harvinaista, että urut unohdetaan kirkkoa esiteltäessä. Johtuukohan se siitä, että soitin on usein aivan kirkon takaosassa ja koostaan huolimatta melkein näkymätön? Vai eivätkö urut kiinnosta lainkaan kirkossakävijää? Joka tapauksessa vanhoissa kirkoissa on usein kiehtovat urut, joiden historia on vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin itse kirkkorakennuksen.

Pyhän Marian kirkko rakennettiin vuonna 1954, ja seurakunta joutui olemaan ilman urkuja 11 vuotta. Koska papit olivat peräisin Hollannista, oli varmasti luonnollista, että urkujen rakentaminen annettiin hollantilaisen urkurakentajan tehtäväksi. Urkurakentaja Richard Jacoby oleskeli sitä paitsi melko lähellä, Tukholmassa, jossa hän oli ainakin vuodesta 1961 lähtien rakentanut ja restauroinut useita urkuja. Hän oli todella kysytty urkurakentaja Ruotsissa vuosina 1961–1980. Pyhän Marian kirkon disposition suunnitteli professori Josef Zimmermann.

Urut valmistuivat vuonna 1965 ja vihkimiskonsertissa esiintyi – ei kukaan vähäisempi kuin professori dir.mus. Enzio Forsblom. Vihkimispäivä oli 15.8. 1965. Urut ja konsertti noteerattiin lehdistössäkin, ja erityisesti urut toivotettiin tervetulleiksi Helsingin urkumaailmaan toimivana lisäyksenä. Kuitenkaan urkurit eivät ole sen enempää huomioineet urkujamme. Melkeinpä haluaisin sanoa, että onneksi, sillä seurakunnassamme on niin paljon omaa ohjelmaa, messuja ja muuta, että jopa seurakuntamme omien urkureiden on vaikea löytää harjoitusaikoja. Emme myöskään halua, että Pyhän Marian kirkosta tulee mikään varsinainen konserttikirkko, vaikka vuoden mittaan kirkossamme järjestetäänkin jonkin verran konsertteja.

Muutamaa vuotta myöhemmin Richard Jacoby rakensi Pyhän Henrikin katedraalin urut. Nämä kahdet urut ovat ainoat Jacobyn rakentamat urut Suomessa.

Pyhän Marian kirkon uruissa on kaksi manuaalia ja 17 äänikertaa, jotka on jaettu Hauptwerkin (pääpillistön), Brustwerkin (rintapillistön) ja Pedalin (jalkion) kesken.

Urkujen dispositio:

Lisäksi uruissa on koppelit I/II, I/Pedal, II/Pedal. Rintapillistö on paisutuskaapissa.

Pyhän Marian kirkon urkujen dispositio on onnistunut, ja soittimen pienestä koosta huolimatta sillä voi soittaa niin barokkimusiikkia, romanttista kuin moderniakin musiikkia. Kuitenkin Pyhän Marian kirkon urut ovat Helsingin katolisen hiippakunnan suurimmat urut.

Viimeisten reilun 30 vuoden aikana urut ovat olleet suuremmassa korjaus- ja äänitysremontissa kaksi kertaa: 70-luvun lopulla ja vuonna 2003. Kummallakin kerralla urut remontoi suomalainen urkurakentamo Veikko Virtanen. On tärkeää huolehtia hyvästä soittimesta, sillä silloin seurakunta saa siitä iloa moniksi, moniksi vuosiksi.

Kun tulin vuonna 1975 Pyhän Marian kirkkoon soittaakseni urkuja kesän ajan, urkupenkillä istui dominikaanipappi isä Carlos Spoor. Hän oli taitava urkuri ja muistutti Antonio Vivaldia punaisine hiuksineen ja kyömynenineen. Isä Spooria tarvittiin nyt enemmän pappina kasvavassa hiippakunnassa, joten seurakunta tarvitsi uuden urkurin. Kuorossa lauloivat englantilaisen koulun nunnat hennon haurailla äänillään. Se oli niin lähellä enkelilaulua kuin kuvitella saattaa.

Elämäni ensimmäinen katolinen messu oli ensimmäisenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina. Isä Spoor oli hyvin hermostunut ja antoi minulle suklaa-ankan, jota säilytän vieläkin jääkaapissani – enkä aiokaan maistaa sitä… Isä Spoor onkin muuten jo tuttu teille kaikille: kirkkovuoden tavallisena aikana laulamme melkein aina hänen säveltämäänsä suomenkielistä messua.

Sittemmin urkujen ääressä ovat istuneet pidempiä tai lyhyempiä aikoja Juhani Salakka, Gregory Suszko, Marco Bonacci ja Joni Poutanen, ja minä olen useimmin johtanut kuoroa.

”Kesätyöni” on venähtänyt suunnilleen 33 vuoden pestiksi. Tällä hetkellä jaan kirkkomuusikon ja urkurin työt Markku Mäkisen kanssa. Yhteistyö ei ole taitanut koskaan toimia yhtä hyvin kuin nyt! Yleensä soitamme vuorotellen, mutta suurempina juhlapyhinä olemme molemmat urkuparvella. Joskus tosin kumpikaan meistä ei pääse paikalle ”oikeiden” töittemme takia.

Kukaan urkuparvella olijoista ei ”esiinny” messussa! Tämä siis korjauksena edelliseen Maria-lehden numeroon, jossa kirjoitettiin sillä tavoin kirkkokuorosta. Pyhä Augustinus sanoi: ”Se joka laulaa, rukoilee kahdesti.” Piispa Verschuren siteerasi sitä usein, ja se toimii myös urkuparven väen ohjenuorana.

Helsingissä 12.3.2012

Ann-Catrin Wulff
(suom. käännös Martti Savijoki)