Iloinen, huumorintajuinen, syvästi papillinen ja helposti lähestyttävä. Näillä sanoilla moni seurakuntalainen kuvailee 50 vuotta Suomessa pappina palvellutta Isä Frans Vossia.  Itse hän kuvailee elämän- ja ihmiskuvaansa sanoen ”Kaikessa hyvässä on mukana Jumalan henki”.

Isä Frans on syntynyt vuonna 1935 Amsterdamissa kolmantena päivänä syyskuuta.   Mielenkiintoinen päivä. Samana päivänä, vuosia aikaisemmin, Suomeen syntyi presidentti Urho Kekkonen.  Myöhemmin, jälleen kolmantena syyskuuta, saksalaiset hyökkäsivät Puolaan ja alkoi toinen maailmansota. Isä Frans syntyi Amsterdamin luterilaisessa diakonissalaitoksessa, mutta kastettiin jo samana päivänä katolisessa kirkossa. Näin hänen elämässään olivat alusta alkaen läsnä katolinen kirkko, ekumenia, Hollanti, Saksa, Suomi ja Puola.

Isä Frans kasvoi monikulttuurisessa kodissa. Isä oli hollantilainen ja äiti saksalainen. Työnsä vuoksi isä joutui matkustelemaan paljon. Eräällä työmatkallaan Hannoveriin hän ihastui saksalaisen viinikauppiaan tyttäreen ja avioliitto solmittiin pian. Nuorikolla tuntui olevan myös hyvät käytännön taidot sillä hän oli ursuliinisisarten talouskoulussa oppinut kaiken sen mitä kelpo perheenäidin tulee osata.

–  Isä sanoi että ”perheenäidin pitää olla se niska, joka pyörittää perhettä, jonka pää hän itse on”, muistelee isä Frans.

Lasten uskonnollisesta kasvatuksesta huolehti oman perheen ja katolisen koulun lisäksi seurakunta. Papit olivat myös ystäviä, jotka jakoivat viisilapsisen perheen ilot ja surut ja toimivat hyvinä esimerkkeinä isä Fransin pappiskutsumuksen vahvistumisessa.  Niinpä hänen tiensä koulun jälkeen jatkuikin Astenin kylään Jeesuksen Pyhän sydämen veljeskunnan novisiaattiin.

–  Kun isä vei minua sinne hän piti itseään Aabrahamina, joka uhrasi poikansa Jumalalle, isä Frans nauraa.

Pappisvihkimys ja uusi kotimaa

Isä Frans vihittiin papiksi vuonna 1960. Hän oli valmis palvelemaan Jumalaa siellä missä häntä tarvitaan mutta toivoi, ettei terveydellisistä syistä johtuen joutuisi perinteiseen lähetystyöhön esimerkiksi Kongoon. Ensimmäiset kolme vuotta menivätkin kotimaassa, opetustyössä gymnasiumissa, jossa nuoria poikia valmistetaan pappisseminaaria varten.

Sitten tuli tehtävä Suomessa. Nuori isä Frans astui Amsterdamin puusatamassa rahtilaivaan päämääränään Helsinki. Kahden päivämatkan jälkeen kauniina elokuun yönä laiva rantautui Katajanokalle.

–  Oli kaunista ja ihmeellisen valoisaa. Tullimiehet päästivät minut laivasta vasta seuraavana aamuna. Vastassa oli isä Jac Reijnders. Menimme suoraan Pyhän Henrikin kirkkoon messuun juuri sinä hetkenä jolloin pappi nosti pyhän hostian Kristuksen läsnäolon merkiksi. Tuntui että Vapahtaja tervehti minua ja rohkaisi työskentelemään Suomessa, isä Frans muistelee.

Isä Fransin 50 vuoden työ kirkkoherrana ja kappalaisena Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Stella Mariksessa on ollut täynnä elämää, haasteita, yllättäviä käänteitä ja tapahtumia. Työskentely köyhässä diasporaseurakunnassa, jossa väkeä on vähän ja välimatkat pitkät, vaati papilta muutakin kuin oudon kielen opiskelua. Piti jaksaa ajaa autoa satoja kilometrejä pimeässä, kylmässä ja räntäsateessa, yöpyä ihmisten kodeissa ja perille päästyä viettää virkeästi messua.

Aika Turussa oli isä Fransille pitkä ja merkityksellinen. Hänen aikanaan Turkuun tulivat myös Birgittalaissisaret, jotka vaikuttivat paljon seurakunnan ja koko maan elämään. Isän yhteistyö sisarten kanssa oli tiivistä ja myöhemmin kun Helsingin Birgittalaiset siirtyivät hoitamaan Stella Marista, lähti isä Frans sinne heidän papikseen.

Siirtymäajan haasteet

Suomen oloihin mukautumisen lisäksi haasteena oli ajankohta. Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli juuri päättynyt ja moni asia mennyt uusiksi.

–  Pappiskuva ja auktoriteetti muuttui. Messut oli pakko improvisoida. Uusia ohjeita tuli ja meni. Ensin credon aikana piti polvistua, sitten se peruutettiin. Käytössämme oli vain isä Slegersin tekemä pieni messumoniste. Ei ollut vesper- eikä laudesvihkoja. Teimme monisteita kaikenlaisilla sen ajan koneilla, isä Frans kertoo.

–  Eikä se muutos ole vieläkään valmis. Edelleen meiltä puuttuvat laulu- ja rukouskirjat. Jokainen uusi sukupolvi joutuu sopeuttamaan tekstejä. Pitää löytää synteesi ja pitää ajankohtaistaa mutta silti uskonelämässä pitää näkyä myös tiettyä jatkuvuutta. Ja vaikka vietettäisiin vanhaa messua, pitää arkea elää tässä ajassa, sanoo isä Frans viisaasti.

–  Ihmiset kritisoivat usein turhaan aivan epäoleellisia asioita. On monenlaisia tapoja ilmaista asioita mutta pitää muistaa että oleellista on Jumalan rakkaus ja armo. Erikoisuuksien perässä juoksemisesta seuraa vain hengellistä shoppailua, joka ei johda mihinkään, isä miettii.

–  Minua kiinnostaa erityisesti katekeesi ja ekumenia. Pitkän pappeuteni aikana olen oppinut paljon. Kaikessa hyvässä on mukana Jumalan henki. Se on minun maailman- ja ihmiskuvani. Yritän myös etsiä asioille hyviä perusteluja. Silloin voin olla sovussa kirkon ja maailman kanssa. Jokaisella seurakuntalaisella on oikeus kasvaa, mutta sen eteen pitää tehdä myös itse jotain. Ei voi odottaa että pappi tekee kaiken, isä Frans sanoo vakavasti.

Unelma nuorisotyöstä

Kun kysyn isä Fransilta onko hänellä vielä jokin unelma, hän ensin vähän hämmentyy. Mitään henkilökohtaista hän ei sano, mutta päätyy innokkaasti rakkaaseen aiheeseensa, nuorisotyöhön.

–  Toivoisin kovasti että nuorisotyö hiippakunnassa kehittyisi. Tarvittaisiin nuoriso-ohjaajia ja opettajia. Leiritoimintaa pitäisi kehittää ja budjetti suunnitella sen mukaisesti, hän sanoo.

–   Sekin pitäisi muistaa, että ensi sijaisesti lasten uskonnollisesta kasvatuksesta ovat vastuussa vanhemmat. Vasta sitten tulee koulu ja kirkko. Seurakunnan tehtävä on tukea vanhempien työtä. Siihen kaikkeen tarvitaan enemmän keskustelua ja rakentavampaa kritiikkiä. Tarvittaessa myös vanhempien pitäisi saada uskonnonopetusta, isä Frans painottaa.

–   Itse yritän saada aikaan keskusteluryhmiä ja sen kautta auttaa ihmisiä kasvamaan. Suomessa on kovin paljon mielipiteitä mutta usein logiikka puuttuu. Olen itse saanut siihen oppia filosofian kautta. Kaikella on oma arvonsa, isä tietää ja hymyilee arvoituksellisesti.

Isä Frans Vossin 50 vuoden aika Suomessa ja hänen rikas hengellinen elämänsä Jeesuksen pyhän sydämen pappina on niin värikäs ja pitkä tarina ettei se mahdu näille sivuille. Vuoden lopulla, jos Jumala suo, häneltä ilmestyy kirja, joka valaisee asioita syvemmältä.

Ritva Halme